top of page
Seuran perustaminen

Alatornion Pirkat ry. on perustettu joulukuun 16. päivänä 1966. Seuran perustivat silloisen Alatornion kunnan alueella toimivat kolme kyläseuraa eli Alatornion Urheilijat, Kaakamon Urheilijat ja Pirkan Pojat. Kaikilla oli seuroistaan valtuudet liittyä suunnittelulle pohjalle perustettavan uuden pitäjäseuran jäsenseuraksi. Alatornion Urheilijain sihteeri Sulo Rautapuro oli ollut 1960-luvun alkuvuosina asiassa hyvin aktiivinen seurojen yhdistämiseksi. Myönteisen palautteen saatuaan, hän ja Alatornion Urheilulautakunnan puheenjohtaja Lauri Frantti kutsuivat vuonna 1963 Alatornion kunnantoimistolle koolle kokouksen, jota voidaan pitää esivaiheena pitää kolme ja puoli vuotta myöhemmin tapahtuneelle yhdistymishankkeelle.

Alkuperäinen tarkoitus oli, että uusi seura toimii vain pelkkänä edustusseurana ja kyläseurat huolehtivat urheilijoiden valmennuksesta. Käytännössä todettiin paremmaksi se, että kaikki kyläseuralaiset liittyvät suoraan jäseniksi Pirkkoihin, jolloin seuran jäsenmäärä oli yli 1900 henkilöä.

Seuratoiminnan laajeneminen

Seuran lajivalikoimaan tulivat yleisurheilu, hiihto, suunnistus, painonnosto, pyöräily ja lentopallo. Hiihto, suunnistus, pyöräily ja yleisurheilu vetivät runsaasti harrastajia puoleensa ja näissä lajeissa seuran urheilijat ovatkin saavuttaneet varsin merkittäviä tuloksia niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Vuonna 1971 Alatornion Pirkkoihin liittyi Tornion kaupungissa rekisteröity Tornion Rasti-Pirkat ja näin seura laajensi toimintansa myös Tornion kaupungin alueelle. Tornion Rasti-Pirkkojen nimissä pyöritettiin kaupunkialueelle laajentunutta bingotoimintaa, joka oli aloitettu Alatornion puolella pari vuotta aiemmin. Bingotoiminta oli seuran päätulonlähteinä aina 2000-luvun alkupuolelle ja merkittävä osa kuntien ja yritysten tuen sekä kisatuottojen ohella. Pelikoneiden ja Internetin tulon myötä bingon tuotto kuitenkin väheni ja se lopetettiin vuonna 2015.

Tornion kaupungin, Alatornion ja Karungin kunnan kuntaliitos tapahtui vasta vuona 1974, josta muodostettiin Tornion Kaupunki nykyisessä laajuudessaan. Alatornion Pirkkoihin liittyi uutena jäsenseurana 1980 myös Sattajärven Sampo, tällöin seuran jäsenmäärä nousi n. 2000 henkilöön. Nykyinen seuran aktiivien jäsenmäärä on noin 200 henkilöä.

Seuran hallinto

Ensimmäiseksi seuran puheenjohtajaksi valittiin tullivartija Eino Verronen, joka hoiti tehtävää vuoteen 1981 asti. Pauli Alaperä on hoitanut puheenjohtajan tehtäviä vuosina 1981 - 85, jonka jälkeen puheenjohtajaksi valittiin Aarne Leinonen. Vuona 2005 seuran puheenjohtajaksi valittiin Martti Isometsä. Vuosina 2016-2019 seuraa johti Marcus Lahtinen ja vuoden 2020 alusta puheenjohtajana on toiminut Jyrki Risto.

 

Sihteereinä ovat toimineet Pauli Alaperä, Vilho Alkku, Kalevi Taulavuori, Osmo Ylimäki, Sirkka-Liisa Sipilä, Sirpa Keisu, Lauri Mustonen ja Tero Taulavuori. Tällä hetkellä seuran sihteerinä toimii Jukka Kunnari. Vuoden 2008 alusta seuran uudet säännöt rekisteröitiin käyttöön. Johtokunnan jäsenten määrää supistettiin 10 henkilöön, josta se on edelleen pudotettu kuuteen. Johtokunta valitsee keskuudestaan seuran varapuheenjohtajan ja seuran sihteerin.

Eri lajien menestystä vuosikymmenien aikana

Yleisseuran luonteesta johtuen seuran urheilijoiden menestystä on vaikea tiivistää ja useita upeita hetkiä jää aina huomioimatta.

Ensimmäiset Suomen mestaruudet seuran urheilijat saavuttivat jo vuonna 1967 painonnostossa Urho Saarela sarjassa 90 kiloa ja Juhani Ylipekkala 75 kilon sarjassa.

Ensimmäisen hiihdon SM-mitalin saavutti Raimo Isometsä 16-vuotiaiden poikien sarjassa. Ensimmäisen yleisten sarjan hiihdon SM-mitalin Joutsassa 4x 10km SM viestissä v.1977. Tuloksena oli pronssimitali. Joukkueessa hiihtivät Martti Isometsä, Raimo Isometsä, Heikki Pajari ja Aimo Isometsä. Hiihto onkin ollut yksi Alatornion Pirkkojen menestyslajeista erityisesti 90-luvulla, jolloin seura saavutti kaikkiaan viisi Suomen mestaruutta. Ensimmäinen miesten sarjan hiihdon SM-mitalin hiihti Jari Isometsä vuonna 1990 saavuttaen pronssia 10 km:llä. pari vuotta myöhemmin mitali olikin jo kultainen miesten 15 km:llä. Jari olikin 90-luvun menestyshiihtäjä useilla olympia- ja MM-viestimitaleilla sekä MM-pronssilla v. 1995.

Yksi suuri yllätysmitali oli Teija Alatalon (nyk. Kaartinen) pronssi naisten 5 km:n hiihdossa vasta 17-vuotiaana Hilkka Riihivuoren ja Marja-Liisa Hämäläisen jälkeen. Jussi Ylimäki puolestaan saavutti nuorten maailmanmestaruuden 30 km:n matkalla vuonna 1999 Itävallan Saalfeldenissä. Nuorten menestyksestä on vastannut useita hiihtäjiä SM-tasolla, viimeisimpänä mm. Emmi Lämsä useine mitalisijoineen.

 

Pyöräily on myös ollut yksi seuran menestyslajeista erityisesti 1980-luvulla. Nina Penttinen saavutti nuorten sarjoissa kaikkiaan 5 kpl SM-mitaleja. Triathlon liittyi mukaan myöhemmin ja siinä menestynein urheilija on ollut Samuli Keisu saavuttaen peräti 16 kpl nuorten sarjojen SM-mitalia sekä pääsarjatasolla olympiamatkan SM-hopeaa v. 2012 ja SM-pronssia v. 2011.

Ensimmäisen yleisurheilun SM-mitalin saavutti Sirpa Keinänen Pietarsaaressa vuonna 1971 lajina 80 m:n aitajuoksu. 2000-luvulla on ollut arvokisamenestystä sekä yleisurheilussa että triathlonissa. Seuran menestynein yleisurheilija on Kaisa Ylimäki (nyk. Siitonen), joka saavutti peräti neljä Suomen mestaruutta naisten 800 m juoksussa.

Hiihtosuunnistuksessa seuran ensimmäinen SM-mitalin saavutti nuorten sarjassa Arto Vilppola v. 1982 ja Venla Taulavuori edusti Suomea hiihtosuunnistuksessa EM-tasolla, ollen viestikultaa voittaneessa joukkueessa 17-vuotiaiden sarjassa.

 

Seuran ensimmäiset kesäsuunnistuksen SM-mitalit saavutettiin vuonna 2016 naisten 16-sarjassa Venla Taulavuoren tuomana. Kesällä Venlan menestys on jatkunut useiden nuorten sarjojen SM-mitalien myötä, 18-sarjan EM-viestipronssilla vuonna 2018 sekä pääsarjatasolla SM-erikoispitkänmatkan voitolla vuonna 2021.

Toiminta

Alatornion Pirkat on vuosien saatossa ollut erittäin aktiivinen kilpailujen järjestäjä. Seura on järjestänyt mm. SM-hiihdot Ainiovaaralla yhdessä Aavasaksan Urheilijoiden kanssa v. 1989, Hopeasompahiihdot v. 1992, yleisurheilun SM-viestit v. 1985 yhdessä Tornion Pyryn kanssa, alle 22-vuotiaiden SM-kilpailut, Lapin Lumirastit SM-erikoispitkineen v. 2013 sekä sellaisenkin kilpailun kuin Pohjoismaiden hiihtosuunnistusmestaruuskilpailujen sprintin Puuluodossa v. 2008.

Alatornion kisat (=hiihdot) on järjestetty vuosina 1945-2018. Maastohiihdon ohella ohjelmassa oli alkuaikoina myös mäkihyppy keräten Kokkokankaalle suuriakin nimiä. 1980-luvulla kilpailu toi maailman huippuja kilpailemaan Pirkkiön laduille ja vuoden 1984 tuloslistalla ei miesten sarjan 40 parhaan joukossa ollut juuri muita kuin olympiatason hiihtäjiä. Vuonna 1983 alkanut kuntohiihtotapahtuman FIN-SWE loppet oli myös muutaman vuoden ohjelmassa.

Toiminnan ikähaitarin laajuudesta on hienoja osoituksia v. 2016 saatu Family Fresh –kunniamaininta sekä vuonna 2012 haastekampanjassa Neljän polven treffit. Eräs erikoisimmista tempauksista oli vuonna 1985 100 x 1000 m viestijuoksu. Seuran jäsenistä koostu joukkue pitää edelleenkin hallussaan seurana juostun viestin ennätystä keskiajalla 3.05 min. Jo sadan juoksijan saaminen yhdestä seurasta lienee nykypäivänä melkoinen suoritus. Vuonna 2021 on tempaistu Posion Pyrinnön maratonhaaste nostatti myös seurahenkeä, kun parinkymmenen juoksijan voimin juostiin kuninkuusmatka viestinä 200 metrin osuuksin loppuajan ollessa komeasti 2.08.08.

bottom of page